torstai 11. joulukuuta 2014

Kahdeksan päivää

Suomeen lentoa jännittäessä

Sain tehtyä vihdoin mahdollisesti viimeiset kuvitukset pelille, ja nyt pääsen työskentelemään kunnolla hahmojen 3D-mallien ja 3Ds Maxin parissa. Ei sillä ettei kuvitusten tekeminen olisi ollut hauskaa ja kehittävää, mutta oikea hartiani alkoi olla kipeä vuorokauden ympäri kun ei saanut oikein lepoa. Jo yksi päivä ilman monen tunnin yhtäjaksoista piirtämistä auttoi paljon.

Olen siis nyt päässyt animoimaan yhtä hahmoista, Rediä. 3D-animointi on oikeastaan samaan aikaan melko hauskaa - kun onnistuu tekemään luonnollisen tai muuten hienon näköisen liikkeen - mutta välillä turhauttavaa. Jos animaatiossa on virhe niin sitten on kivaa alkaa käymään läpi luita ja etsimään vielä että mikä keyframe (eli animaation kohta, näin kehnosti selitettynä) on syypää. Tosin mitä enemmän animoin niin sitä helpompaa koko homma tuntuu olevan (kuten useimmissa asioissa).

Tuntuu hassulta ajatella, että olen jo ensi viikonloppuna kotona Suomessa. Aika on mennyt mukavan nopeasti, ja on varmasti erittäin hämmentävää palata Suomeen näin neljän kuukauden Hollannissa asumisen jälkeen. Lisäksi kokemuksesta tiedän että se, ettei yhtäkkiä ole mitään pakottavaa tekemistä tulee aiheuttamaan aivoilleni hämminkiä, kun on viimeisen kuukauden ajan puurtanut joka arkipäivä. Mutta ei kyllä tekemisen pitäisi hevillä loppua lomallakaan.

Ja olen onnistunut hankkimaan joululahjat hyvissä ajoin. Suklaata oli vaikea valita, sillä täällä ei ole valikoimassa hirveästi valittamista (Fazeria ei kyllä löydy). Lisäksi täytyi pitää mielessä että minun täytyy mahduttaa kaikki lahjat ja suklaat muun roinan mukana matkalaukkuun.

Nyt ei muuta kuin vain kauhunsekaisella jännityksellä odottamaan ensi viikon perjantaita.

3Ds max ja hahmon "luuranko".





2 kommenttia:

  1. Omg! Nää on hienoja. Pistä joku videon pätkä, kun saat animoinnin tehtyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee yrittää rendata sitten kun on aikaa siihen (läppärillä varmaan tosi hauskaa) tai sitten jos koko ryhmä tekee showreelin niin siihen sitten linkkiä :)

      Poista