tiistai 26. elokuuta 2014

Ainakin kunto nousee

Kassa on myös hollanniksi kassa

Huomasin eilen jotain kummallista toisessa HANin antamassa kynässä. Pienen tarkastelun jälkeen tajusin, että siinähän on muistitikku samassa. Aika nerokasta.



Sunnuntaina lähdin sään salliessa kokeilemaan kauanko minulla kestää pyöräillä koululle, jotta sitten tiedän milloin pitää heräillä koulun kunnolla alkaessa. Matkaa on n. 5,6 km yhteen suuntaan. Aikaa meni semmoiset 40 minuuttia, mutta jouduin hieman kiertelemään etsiessäni reittiä maantietyön ohi ja Presikhaafin puiston läpi. Tie oli mukavan tasainen, ja ainoa rasittava osuus on John Frostburgin sillan ylitys. Aikamoinen viima käy kyllä välillä siellä ylhäällä.

Eilen kävin myös pyörimässä Presikhaafin ostoskeskuksessa, jossa olikin kauppoja joka lähtöön. Löysinkin kaiken etsimäni kynsilakanpoistoaineesta sukkiin, mutta en sadetakkia. Lopulta useamman tunnin koluamisen jälkeen kysyin asiasta yhden supermarketin työntekijältä, joka neuvoi etsimään pyöräliikkeestä. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo sen verran nälkäinen - ja lisäksi näytti siltä että kohta alkaisi sataa - että päätin lähteä takaisin asunnolle ja jatkaa etsintöjä joku toinen kerta.

Huomenna olen sitten aikeissa mennä vuokraisännän suosittelemaan Halfords-liikkeeseen, josta pitäisi löytyä sadetakki. Jahka ensin olen selvinnyt kuntaan rekisteröitymisestä kaupungintalolla. Muuten ei olisi niin hirveästi stressiä, paitsi että paikka on melko iso ja lyön vetoa, että kaikki opasteet ovat hollanniksi. Täytynee vain nykiä ihmisiä hihasta ja kysyä kauniisti minne päin olisi tarkoitus suunnistaa.

Ai, ja olen kerinnyt jopa saamaan lisää sarjakuvaa tehtyä. Koululta löytyy skanneri, jota saa käyttää vapaasti, mutta en ole ihan satavarma saanko sillä skannattua tarpeeksi korkealla resoluutiolla. Mutta se on sen ajan murhe.


Lisäksi otin hieman kuvia tästä talosta. Oma huoneeni on kolmannessa kerroksessa (talossa on kaiken kaikkiaan neljä), joten saanpahan liikuntaa aina kun käyn keittiössä. WC-tilat löytyy sentään samasta kerroksesta.

Eteinen. Kengät jätetään täälläkin ovelle, tosin en ole varma onko se vain talon tapa, vaiko ihan yleinen käytäntö Alankomaissa.

Keittiö. Hella ja uuni/mikro ovat kaikki eletronisia. Juustoleikkurit ovat muuten samanlaisia kuin Suomessa.
Ai niin, ja blogin nimi on ollut minulla ahkerassa käytössä yrittäessäni kommunikoida paikallisten kanssa.

lauantai 23. elokuuta 2014

Lidl löytyi

Kamaa koululta

Saatiin tosiaan eilen koululta tämmöinen mahtava tervetulolaukku:
























Sisältöön kuului mm. pikkuiset puukengät, opiskelija ID-kortti, kaupungin kartta, koulun lehti, kaksi mustekynää (HANin, tietenkin) sekä kompassilla ja vesikellolla varustettu pyöränkello.





Tänään pyöräilin sitten vähän alle kolmen kilometrin päässä olevaan Lidliin. Siellä oli vähän tutumpia merkkejä, eikä hinta hirvittänyt. Tästedes täytyy tosin muistaa valita kassa, jonka päällä ei ole kylttiä, jossa lukee "hier alleen pin" (tai jotain siihen suuntaan). Eli kassa, jolla voi maksaa vain pin-kortilla. Mietinkin miksi siinä oli niin lyhyt jono.

Lisäksi kävin tänään kuvaamassa, kunhan aamuinen raesade lakkasi. Tässä joitain otoksia:

Oma pyörä kullan kallis.
Vuokraemännän puutarhaa.
Täällä on paljon kanaaleja ja siltoja.


Sorsat sun muut vesilinnut tulivat lähemmäs kanaalia pitkin, kun jäin sillalle kuvaamaan niitä. Ei ollut kyllä mitään ruokaa antaa niille.
Kissat saavat ilmeisesti kulkea vapaana kaduilla.
Näkymiä John Frostbrug-sillan päältä.

Ja kysyin vuokraemännältä, että miten Alankomaissa menee etuajo-oikeus pyöräilijöiden suhteen. Täällä autojen pitäisi kuulemma pysähtyä kaikille; jalankulkijoille, pyöräilijöille ja satunnaisille katua ylittäville eläimille.


perjantai 22. elokuuta 2014

Koulutielle

Puut sanoo kesä, sää sanoo syksy

Tänään oli ensimmäinen päivä HANissa. Opin muun muuassa että Nijmegen lausutaan suunnilleen nemege. Meidät vaihto-opiskelijat jaettiin koulutusalojen mukaan; minun on ICA (Information & Communication Academy). Ryhmään kuului runsaat 7 henkeä: kolme tyttöä Yhdysvalloista, yksi heppu Braziliasta ja kaksi suomalaista Metropolian eri kampuksilta. Ja vain kolme meistä on menossa Create A Game-kurssille/opetukseen. Joko tähän kansainväliseen opetukseen on tulossa paljon hollantilaisia, tai sitten meitä on oikeasti todella vähän.

Lyhyen alkuesittelyjen ja lappujen jakamisen jälkeen lähdettiin kiertämään kampusta. Sekä meidän alan että koko koulun kansainvälisessä toimistossa työskentelevät ihmiset vaikuttivat todella mukavilta ja avuliailta. Itse koulu muistuttaa hieman Metropolian Vantaan kampusta, paitsi että on vähän selkeämpi ja isompi. Ja sisällä on hieno suihkulähde.

Omalla tavalla huojentavaa oli kuulla, ettei ainakaan meidän ryhmästä oikeastaan kukaan muukaan osaa hollantia. Tähän mennessä se, ettei teksteistä saa mitään selkoa, ei ole juuri muuten haitannut kuin että kaupassa on hankala välillä löytää oikeaa tuotetta, kun selostukset ovat pelkästään hollanniksi.

Ensi viikolla olisi ollut tarkoitus lähteä uusien opiskelijoiden voimalla maanantaina leiriytymään korpeen. Minä päätin jättää tämän väliin, sillä reissu vaatisi makuupussi ja retkipatjan. Minulta löytyisi molemmat, mutta ne vain sattuvat olemaan noin 1400 kilometrin päässä Suomenmaalla. Ja arvelin että kahden päivän käytön takia en hanki uusia. Minulta täten menee ohi miltei puolet Introduction Programmesta, mutta eiköhän tässä pärjätä, etenkin kun paikka ja ihmiset näin päivän tuntemisen kokemuksella tuntuvat mukavilta.

Torstaina on tarkoitus opetella Alankomaiden kieltä ja kulttuuria, sekä mahdollisesti tutustua koulutusalaan ja koulun rehtoreihin (? Heistä käytetään termiä dean). Perjantaina taas lähdemme jonnekin kauemmas puistoon pyöräretkelle, missä myöskin tutustumme hollantilaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. 

Toinen kv-toimiston työntekijöistä sanoi, että jos ei osaa pyöräillä, lähetetään takaisin kotimaahan. Vitsillä varmaan.

Varmaan.

Ja tässä vielä hieman kuvia huoneestani.


 Tietysti juuri silloin kun kuvaan ulkona on tuollainen sää. Kaksi minuuttia kuvan oton jälkeen alkoi sataa kaatamalla. Tälläiset on maisemat kun aamulla herää. Vasemmalla näkyvä katuvalo loisti ikävästi kasvoille yöllä, ennen kuin strategisesti laitoin tuon laukun sen eteen.

torstai 21. elokuuta 2014

Back on the saddle

Pyörän metsästys

Alankomaat tunnetaan pyöräilijöiden (ja pyörävarkaiden vissiin) pyhänä maana. Täten aikeissa oli jo alusta alkaen hankkia pyörä. Vaati se vähän netissä seilailua, mutta löytyihän niitä kohtuuhintaisia pyöräliikkeitä - no, rautatarvikeliike oikeastaan. Vähän tuli mutkia matkaan, sillä kouluni HANin vieressä olevassa Praxisessa olikin myynnissä vaivaiset kolme pyörää - kaksi yli tonnin maksavaa ja yksi lasten. Ei liene tarpeellista mainita, että yksikään näistä ei oikein ollut etsimäni. Onneksi en kauaa epäröinyt mennä kysymään asiasta yhdeltä työntekijältä. Hän ystävällisesti neuvoi Arnhemin keskusjuna-aseman vieressä olevan toinen Praxis, jossa pitäisi olla pyöriä.

Ja voilá, yhden junamatkan ja reippaan kävelymatkan jälkeen saavuin kauppaan, jossa oli kuin olikin polkupyöriä. Hintaa tuli 269 euroa. Käytetyn olisi saanut halvemmalla, mutta kieltä osaamattomana ja pyörää melko kipeästi tarvitsevana päädyin sitten ostamaan uuden. Lisäksi pyörä on melko samanlainen kuin omani Suomessa, ja siinä on sisäänrakennettu lukko. Eikä ainakaan pitäisi hajota tässä puolen vuoden aikana.

Yksi tärkeä huomautus Alankomaihin tulijalle: Visa ja muut credit-kortit eivät ole yhtä laajasti käytössä kuin esim. Suomessa. Tämän sijaan depit-kortit ja pin-kortit (josta varmaan saan kuulla lisää huomenna, kun koulun opastuksella avaamme oman alankomaalaisen tilin) ovat laajemmin käytössä. Tosin tietysti käteisellä pärjää, mutta kaikki automaatitkaan eivät pidä Visasta. En osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, kumpi näistä on enemmistö.

Ai niin, ja pyörien lisäksi maa tunnetaan keskiarvoltaan maailman pisimpiin kuuluvasta väestöstä. Itse 170-senttisenä olen jo useampaan otteeseen joutunut katsomaan reippaasti yläviistoon ihmisille puhuessa.

Tällä hetkellä suurin murheenaiheeni on se, etten ole vielä löytänyt O´boyn kaakaota mistään.

(Ja hei, laitan kuvia varmaan pikapuoliin, nyt kun pahin väsymys ja stressi on ohi. Olen kauppareitillä ja bussimatkalla Presikhaafiin bongannut jo kaikkia jänniä paikkoja)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Huhhuh

Suomen perämettistä suureenpieneen Hollantiin

Eilen alkoi hurja matkani Arnhemiin, Alankomaihin. Huolimatta korkeanpaikankammostani ja siitä, että olin lentämässä ensimmäistä kertaa elämässäni, itse lentämisen sijaan olin huomattavasti enemmän huolissani että hukkaisin tavaroita tai eksyisin itse lentokentällä. Lennot - ensimmäinen Tukholmaan ja sieltä Amsterdamiin - sujuivat oikeastaan melko mutkattomasti.

Amsterdamissa ensimmäiset ongelmat olivat matkatavaran kanssa. Kesti puolisen tuntia ennen kuin sain oman matkalaukkuni käsiini - tämä saattaa olla normaalia, mutta ensikertalaiselle se oli yllätys - ja viiden metrin matkan jälkeen kuului heikko raksahdus. Sain huomata että laukkuni omat pyörät olivat ilmeisesti irronneet, ja oletettavasti lentokentän työntekijät olivat niiteillä varustaneet laukkuni uusilla. Pyörät lähtivät irti ja mietin pitäisikö minun mennä pyörättömän, laukunmuotoisen ja 15-kiloisen ongelmani kanssa jonkun työntekijän puheille. Näin jälkikäteen mahdollisesti epäviisaasti päätin mieluummin kiirehtiä junaan, sillä matkalaukkua odotellessani oli se juna, johon tarkoitukseni oli mennä, jo lähtenyt matkaan.

Alankomaiden julkisen liikenteen kunniaksi maanlaajuisen matkakortin (OV-chipkaart) saaminen oli yllättävän nopeaa ja helppoa. Joten raahaten syntisen valaanpoikasen painoista matkalaukkua pääsin Utrechtiin menevään junaan. Junassa odotti seuraava ikävä yllätys. Kännykkäni ei syystä X saanut yhteyttä vuokraisäntääni, jonka oli tarkoitus tulla hakemaan minut Arnhemin juna-asemalta - eikä myöskään suostunut yhdistämään kenellekään muulle. Ottaen huomioon että olin yksin ensimmäistä kertaa ulkomailla ja täysin vieraassa paikassa, paniikkitason nousivat aika korkealle. Suureksi onnekseni vastapäätä minua oli istunut myös ulkomailta kotoisin oleva opiskelija, joka antoi kännykän lainaan.

Arnhemin asemalla sitten pienen harhailun jälkeen vuokraisäntä löysi minut, ja pian pääsin sitten vihdoin ja viimein taloon, joka on oleva majani seuraavat 5-6 kuukautta. Huoneessa ei ole valittamista, kalustoon kuuluu suuri sänky, suuri ikkuna ja vielä vähän suurempi vaatekaappi, jossa kaksi suurta peiliä.

Vielä on paljon tekemistä/sähläämistä tulossa, kun yritän löytää käytetyn ja ehjän pyörän sekä muutenkin oppia elämään Arnhemissa.