Back on the saddle

Pyörän metsästys

Alankomaat tunnetaan pyöräilijöiden (ja pyörävarkaiden vissiin) pyhänä maana. Täten aikeissa oli jo alusta alkaen hankkia pyörä. Vaati se vähän netissä seilailua, mutta löytyihän niitä kohtuuhintaisia pyöräliikkeitä - no, rautatarvikeliike oikeastaan. Vähän tuli mutkia matkaan, sillä kouluni HANin vieressä olevassa Praxisessa olikin myynnissä vaivaiset kolme pyörää - kaksi yli tonnin maksavaa ja yksi lasten. Ei liene tarpeellista mainita, että yksikään näistä ei oikein ollut etsimäni. Onneksi en kauaa epäröinyt mennä kysymään asiasta yhdeltä työntekijältä. Hän ystävällisesti neuvoi Arnhemin keskusjuna-aseman vieressä olevan toinen Praxis, jossa pitäisi olla pyöriä.

Ja voilá, yhden junamatkan ja reippaan kävelymatkan jälkeen saavuin kauppaan, jossa oli kuin olikin polkupyöriä. Hintaa tuli 269 euroa. Käytetyn olisi saanut halvemmalla, mutta kieltä osaamattomana ja pyörää melko kipeästi tarvitsevana päädyin sitten ostamaan uuden. Lisäksi pyörä on melko samanlainen kuin omani Suomessa, ja siinä on sisäänrakennettu lukko. Eikä ainakaan pitäisi hajota tässä puolen vuoden aikana.

Yksi tärkeä huomautus Alankomaihin tulijalle: Visa ja muut credit-kortit eivät ole yhtä laajasti käytössä kuin esim. Suomessa. Tämän sijaan depit-kortit ja pin-kortit (josta varmaan saan kuulla lisää huomenna, kun koulun opastuksella avaamme oman alankomaalaisen tilin) ovat laajemmin käytössä. Tosin tietysti käteisellä pärjää, mutta kaikki automaatitkaan eivät pidä Visasta. En osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, kumpi näistä on enemmistö.

Ai niin, ja pyörien lisäksi maa tunnetaan keskiarvoltaan maailman pisimpiin kuuluvasta väestöstä. Itse 170-senttisenä olen jo useampaan otteeseen joutunut katsomaan reippaasti yläviistoon ihmisille puhuessa.

Tällä hetkellä suurin murheenaiheeni on se, etten ole vielä löytänyt O´boyn kaakaota mistään.

(Ja hei, laitan kuvia varmaan pikapuoliin, nyt kun pahin väsymys ja stressi on ohi. Olen kauppareitillä ja bussimatkalla Presikhaafiin bongannut jo kaikkia jänniä paikkoja)