keskiviikko 20. elokuuta 2014

Huhhuh

Suomen perämettistä suureenpieneen Hollantiin

Eilen alkoi hurja matkani Arnhemiin, Alankomaihin. Huolimatta korkeanpaikankammostani ja siitä, että olin lentämässä ensimmäistä kertaa elämässäni, itse lentämisen sijaan olin huomattavasti enemmän huolissani että hukkaisin tavaroita tai eksyisin itse lentokentällä. Lennot - ensimmäinen Tukholmaan ja sieltä Amsterdamiin - sujuivat oikeastaan melko mutkattomasti.

Amsterdamissa ensimmäiset ongelmat olivat matkatavaran kanssa. Kesti puolisen tuntia ennen kuin sain oman matkalaukkuni käsiini - tämä saattaa olla normaalia, mutta ensikertalaiselle se oli yllätys - ja viiden metrin matkan jälkeen kuului heikko raksahdus. Sain huomata että laukkuni omat pyörät olivat ilmeisesti irronneet, ja oletettavasti lentokentän työntekijät olivat niiteillä varustaneet laukkuni uusilla. Pyörät lähtivät irti ja mietin pitäisikö minun mennä pyörättömän, laukunmuotoisen ja 15-kiloisen ongelmani kanssa jonkun työntekijän puheille. Näin jälkikäteen mahdollisesti epäviisaasti päätin mieluummin kiirehtiä junaan, sillä matkalaukkua odotellessani oli se juna, johon tarkoitukseni oli mennä, jo lähtenyt matkaan.

Alankomaiden julkisen liikenteen kunniaksi maanlaajuisen matkakortin (OV-chipkaart) saaminen oli yllättävän nopeaa ja helppoa. Joten raahaten syntisen valaanpoikasen painoista matkalaukkua pääsin Utrechtiin menevään junaan. Junassa odotti seuraava ikävä yllätys. Kännykkäni ei syystä X saanut yhteyttä vuokraisäntääni, jonka oli tarkoitus tulla hakemaan minut Arnhemin juna-asemalta - eikä myöskään suostunut yhdistämään kenellekään muulle. Ottaen huomioon että olin yksin ensimmäistä kertaa ulkomailla ja täysin vieraassa paikassa, paniikkitason nousivat aika korkealle. Suureksi onnekseni vastapäätä minua oli istunut myös ulkomailta kotoisin oleva opiskelija, joka antoi kännykän lainaan.

Arnhemin asemalla sitten pienen harhailun jälkeen vuokraisäntä löysi minut, ja pian pääsin sitten vihdoin ja viimein taloon, joka on oleva majani seuraavat 5-6 kuukautta. Huoneessa ei ole valittamista, kalustoon kuuluu suuri sänky, suuri ikkuna ja vielä vähän suurempi vaatekaappi, jossa kaksi suurta peiliä.

Vielä on paljon tekemistä/sähläämistä tulossa, kun yritän löytää käytetyn ja ehjän pyörän sekä muutenkin oppia elämään Arnhemissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti