lauantai 23. elokuuta 2014

Lidl löytyi

Kamaa koululta

Saatiin tosiaan eilen koululta tämmöinen mahtava tervetulolaukku:
























Sisältöön kuului mm. pikkuiset puukengät, opiskelija ID-kortti, kaupungin kartta, koulun lehti, kaksi mustekynää (HANin, tietenkin) sekä kompassilla ja vesikellolla varustettu pyöränkello.





Tänään pyöräilin sitten vähän alle kolmen kilometrin päässä olevaan Lidliin. Siellä oli vähän tutumpia merkkejä, eikä hinta hirvittänyt. Tästedes täytyy tosin muistaa valita kassa, jonka päällä ei ole kylttiä, jossa lukee "hier alleen pin" (tai jotain siihen suuntaan). Eli kassa, jolla voi maksaa vain pin-kortilla. Mietinkin miksi siinä oli niin lyhyt jono.

Lisäksi kävin tänään kuvaamassa, kunhan aamuinen raesade lakkasi. Tässä joitain otoksia:

Oma pyörä kullan kallis.
Vuokraemännän puutarhaa.
Täällä on paljon kanaaleja ja siltoja.


Sorsat sun muut vesilinnut tulivat lähemmäs kanaalia pitkin, kun jäin sillalle kuvaamaan niitä. Ei ollut kyllä mitään ruokaa antaa niille.
Kissat saavat ilmeisesti kulkea vapaana kaduilla.
Näkymiä John Frostbrug-sillan päältä.

Ja kysyin vuokraemännältä, että miten Alankomaissa menee etuajo-oikeus pyöräilijöiden suhteen. Täällä autojen pitäisi kuulemma pysähtyä kaikille; jalankulkijoille, pyöräilijöille ja satunnaisille katua ylittäville eläimille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti